资讯
Tulipalossa tuhoutunut Salli-satulatuolitehdas nousee tuhkasta. Rakentamisen äänet kuuluvat vanhassa ruokakaupassa ...
Suljetuissa tiloissa ja eläviä kohteita vastaan termobaariset pommit ovat erittäin pelottavia, vaikka avoimessa tilassa lujia ...
Ovatko lääkkeet mukana tullisovussa vai eivät? Väännön Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä ennakoidaan jatkuvan.
Yhdysvaltain ja Naton politiikka liikkuu nyt suuntaan, joka on huolestuttava Venäjän kannalta. Vladimir Putin on saattanut arvioida väärin Donald Trumpin päättäväisyyden, amerikkalaisasiantuntija sano ...
Uutistoimisto Bloombergin mukaan sopimuksessa sovitaan EU:n Yhdysvaltoihin viemille tuotteille 15 prosentin yleinen ...
Ikäluokkien pienentyminen näkyy kouluissa. Koulun aloittavien ikäluokka on pienentynyt jo useamman vuoden ajan. Vielä vuonna ...
Suurista EU-maista Espanja irtautui jo Naton tavoitteesta nostaa puolustusmenot viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Venäläisten öljytankkerien selittämättömät räjähdykset saivat presidentti Vladimir Putinin reagoimaan tällä viikolla. Hän ...
Tutkijat erittelevät tekoälyn tuottaman paskapuheen kahteen luokkaan: valheelliseen ja sisällölliseen paskapuheeseen.
Tulevasta antaa osviittaa myös eteläisen pallonpuoliskon tilanne. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa influenssa leviää ...
Unohtunut tai puutteellinen matkavakuutus voi johtaa ulkomailla tilanteeseen, jossa hoitoa ei saa – tai sen hinta on ...
Kansanedustajat saavat nopeasti muhkeat eläkkeet, mutta liika työnteko politiikan jälkeen voi aiheuttaa yllätyksen.
当前正在显示可能无法访问的结果。
隐藏无法访问的结果